Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Karkelon Sukka
Parhaat sukat ikinä, hyvä asiakaspalvelu.
Ulla
Ramin Konditoria
Erityisesti maininta Visulahden Ramille. Ehdottomasti yksi Suomen parhaimmista lounaspaikoista ja vieläpä loistavalla sijainnilla. Lounaan lisäksi täältä saa monenlaisia kaikkia muitakin ihania herkkuja, joiden kohdalla iskee aina valinnanvaikeus. Erityisen iso kiitos koiraystävällisyydestä, tänne on aina yhtä ihana tulla. ♥
Elina Mikkonen Yoga&beauty
Ihanan rentouttavia luontaishoitoja ja hierontoja pienessä tunnelmallisessa mökissä. Hoitaja on lämmin persoona joka tuo hoitotilanteeseen turvaa ja rauhan tunnetta.
Puoti Kahvila Ihana
Fanitan kahvila Puoti Kahvila Ihanaa Seinäjoella. Intohimo tekemiseen näkyy kahvilan sisustuksessa ja tunnelmassa.
Kone ja Tarvike Mika Leppänen Oy
Yritys myy pienkoneita, mönkijöitä, moottorikelkkoja ja kaikkea jota vapaa ajan harrastuksessa ihmiset saattaa tarvita. Mielestäni yritys on sisäistänyt oivallisesti yhden tärkeän kysymyksen ” miksiköhän joku ihminen tulee liikkeeseen”, juurikin siksi että hän on vailla jotakin konetta/ varaosaa tai varsinkin palvelua! Liikkeessä mielestäni palvelu on kaikilta osin huippuluokkaa ja ihmisläheistä. Milloinkaan asiakasta ei väheksytä vaikka jostain laitteesta ei asiakkaan tietämys olekaan ”täydellistä”. Liikkeestä on helppo ostaa sitten juurikin omaan tarpeeseen sopiva laite oikeaan hintaan
Mikko
Paras maku
Hyviä liharuokia runsaasti lounasravintolassa
Tuula Kivirinta
Tuulan Kauneuskammari, Tuula Kivirinta
Leena
Hiussalonki Anu
25v laittanut hiukseni, ollut joustava aikojen varauksessa ja muutenkin. Kehittää ammattitaitoaan ja pysyy ajassa mukana. Aina iloinen ja kannustava.
Riitta
iloSilmä, Joensuu
Ake Valtanen, Suomen paras optikko.
Juha
Kahviputiikki Papulaari
Kodikas, uniikki, erottuu massasta, sopivan pieni, lämminhenkinen ja paljon gluteenittomia tuotteita.
Piia
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!