Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Jahtiaitta
Hyvä palvelu
Janne
Mustaamo
Mustaamon Archie on lämminsydäminen persoona joka kuuntelee, visioi ja toteuttaa ajatukset ja ideat sanoista kuviksi. Jokainen tapaaminen on kuin eilinen ja tarina jatkuu joka kerta.
Sami
Lemmikkitarvike Riemu
Harrastuskoiriin erikoistunut Lemmikkitarvike Riemu
Eeva
TiliPetra Oy
Ahkera nuori nainen, joka aloitti oman yrityksen noin 12 vuotta sitten ja on kasvattanut yhden henkilön yrityksen useamman työntekijän yritykseksi. Ja saa kehuja ja kiitosta nuorekkaasta yritysjohtajuudestaan. Ja rohkeista toimitilojen ulkonäöstä <3
Hannele
Maria Latvakoski
En voisi elää ilman mun luottoparturi-kampaaja Maria Latvakoskea. Oon käynyt siellä jotain 14-vuotta. Se aikoinaan pelasti mut tosi kamalalta hiuskatastrofilta minkä toinen parturi aiheutti. Se on tehnyt yli kymmenen vuotta sitten mun hääkampauksen. Sillä on turvallista mennä eikä tartte paljoa mitään sanoakaan mitä haluaa kun se kyllä tietää. Tällä hetkellä se on ollut viime kuukaudet ollut huonon elämäntilanteen takia vuokratuolissa mutta sitä ennen oli pitkään yksityisyrittäjä.
Pirjo
Mustaamo
Mustaamo, Uudenmaan paras tatuointiliike.
Marianne
Mustaamo
Mustaamo. Mielestäni suomen paras lävistys ja tatuointi studio. Kolme mahtavaa, osaavaa ja lempeää ammattilaista, jotka ottavat huomioon asiakkaan pienimmätkin toiveet. Mustaamoon on aina kiva mennä, paikalla on lämmin ja kotoista tunnelma. Palvelu on aina loistavaa ja olen aina ollut tyytyväinen lävistyksiini ja tatuointeihin joita olen Mustaamossa käynyt ottamassa. Ihan paras paikka.
Jenny
Hilsun akvaarionurkka
Yritys myy laadukkaita tuotteita eläimille. Useampi akvaario, josta ostaa kaloja. Pieni, paikallinen noin 30v yritys, jota pitää edelleen alkuperäinen omistaja Hilsu n. 70v.
Johanna
Autohuolto K.ylönen
Henkilökunta ja palvelu on erittäin hyvää. Aina olen saanut neuvoteltua hyvät hinnat renkaista, vaihdosta ja rengashotellista! Suosittelen kaikkia käymään siellä <3
Mikon leipä
Mikon leipä on lähellä ja siellä hyvät leipomotuotteet ja myös palvelu on hyvää!
Salli
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!