Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
THE PARTURI
the parturi voi mennä ilman ajanvarausta.
Timo
N’avetta
”Reason to choose slow route”, N’avetta kahvilan tunnelma on ainutlaatuinen, perheyrityksen tuoman lämmön aistii ja leipomon herkut ovat joka päivä tuoreita ja suussa sulavia. Jokainen yksityiskohta on mietitty niin palvelun, sisustuksen kuin tarjoilujen suhteen. Ainutlaatuista. Onni on, että meillä on Sipoossa tälläinen paikka!
Maria
Felinas
Yrittäjänä 3:ssa polvessa kivijalka myymälänä
Lars
Fabriking
Kangaskauppa joka ei ikinä petä! Pieni ja sinnikäs, omistaja täyttä kultaa/rautaa! Kuosit eivät ole tusinatavaraa vaan uniikkeja ja värikkäästi mustia! Vastaavaa ei löydy ja toivon että pitää pintansa ja pysyy toimivana aina! Mun lemppari!
Hanna
Parturi-kampaamo Viiskulma
Viiskulman parturissa ja kampaamossa on yrittäjänä Önne, joka osaa hommansa ja jaksaa olla hyvällä tuulella. Sinne on aina kiva mennä.
Harri
Pancho Villa
Hampurilaiset, iloinen henkilökunta
Sen Chay
Kasvisravintola Sen Chay Hakaniemessä. Ihanaa, yksinkertaista ja edullista kasvis-/vegaaniruokaa ja ystävällinen palvelu.
Espan sokeri oy
Laura Apukka: yrittäjällä täysi omistautuminen yrityksen kehittämiseen, jokapäiväiseen työhön ja henkilöstöstä huolehtimiseen
Eijan Shop
Kampaaja Emmi Siikonen: loistava työssään ja hyvä asiakas palvelija
Tarka
Koirakoulu Tottis
Just sopiva valikoima tuotteita. Yrittäjä alansa asiantuntija ja aivan huippu henkilökohtainen palvelu kysymyksen kuin kysymyksen kanssa!
Riikka
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!