Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kuntokeskus Maxium
Tero Lamminaho, nosti salin tasoa kertalaakista kun astui puikkoihin. Kuuntelee asiakaspalautteita, hankkii jatkuvasti uusia tarvikkeita ja korjaa kaiken heti. Mikä kuitenkin tärkeintä, hän tekee asiakkaille sellaisen olon että he ovat tärkeitä. Tänne kun tulee, niin vähän kuin kotiin tulisi
Milla
Lennol tehtaanmyymälä
Lennol tehtaanmyymälä on lähellä ja arjessa mukana laajalla, laadukkaalla valikoimallaan. Arkeen löytyy tarpeen mukaan valmiita tuotteita tai voi tehdä itse. Kodin juhliin löytyy kaikkea kaunista. Palvelu liikkeessä on erinomaista.
Anna-Maija
Kauneus- ja jalkahoitola Hanna Koljonen
Hanna Koljonen on tehnyt suurella sydämellä ja ammattitaidolla töitä omassa yrityksessään jo vuosikymmeniä. Itse olen käyttänyt hänen palveluitaan varmaankin jo 15 vuotta. En voisi toivoa parempaa ammattilaista, joka suhtautuu asiakkaaseen lämmöllä ja tekee huolellista ja hyvää jälkeä. Olen useasti sanonut, että vaikka saisin näitä palveluita jostakin ilmaiseksi, en vaihtaisi toiseen. Hannan luokse on aina mukava mennä, vaihtaa kuulumisia, puhua niin iloista kuin suruista ja nauttia hoidoista. Tuntuu, kuin kävisi hyvän ystävän luona ja aina saa lähteä hyvällä mielellä kotiin. Hän antaa hyviä vinkkejä ja kuuntelee tarkalla korvalla myös asiakkaan toiveita. On upeaa, että pieneltä paikkakunnalta löytyy näin taitava ja osaava ammattilainen, joka panostaa myös asiakkaan henkiseen hyvinvointiin ja vuorovaikutukseen.
Helena
Gummi ja Gylmä
Loistava paikallinen palvelu.
Autoilija Olle Lind
Olle Lind, varma kyyti kun sitä tarvitsee – mihin aikaan vaan.
Eija
Relove Tampere
Hyvä gluteeniton valikoima.
Kreivin aika /Noora Pärssinen
Aito, iloinen, ammattitaitoinen, palveluhaluinen ihana naurava Noora. Ihana paikka mennä juuri sellaisena kun olet. Hiukset laitetaan aina vimpan päälle, ohjeiden ja hoitotuotteiden kera kotiin.
Irina
Puoti&kahvila ihana
Käsin leivotut tuotteet ja hauskat pikku tavarat.
Jussi
K-Supermarket Joutsensilta
K-Supermarket Joutsensillan palveluita fanitan siellä asiakasta kohdellaan iloisella ilmeellä ja tarjoukset ovat hyviä ja tuotteet tuoreita…
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!