Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Erotic Center
Suvi Koskela on aiantunteva ja helposti lähestyttävä. Hienoa päästä katsomaan laitteita paikan päälle ettei tarvi tilata netistä.
Karsikon pyörähuolto
Korjaa pyörät ajokuntoon nopeasti eli yleensä samana päivänä.
Sari
Pitopalvelu Tiina Lähteenmäki
Täydellistä pitopalvelua asiakkaan pienimpiäkin toiveita kuunnellen, loistava hinta-laatusuhde. Hyvä kello on kuulunut laajalti ja asiakaskuntaa on Satakunnan, Pirkanmaan ja lähiseutujen alueella.
Anitta
Ullman’s Villa
Tässä perheen pyörittämässä kauniissa boutique-hotellissa on aivan uskomaton tunnelma. Ystävällinen, läsnäoleva palvelu, herkullinen ruoka, taivaalliset kakut, ihana sisustus ja miljöö. Laatu ja rentous on osattu yhdistää hienolla tavalla. Herkkuja suulle, sielulle ja silmälle. Ullman’s Villa on napakymppi !
Hanna
Kristalliunelmia
Yrittäjä on huomattavasti ystävällisempi kuin kukaan muu tuntemani yrittäjä. Laadukkaita tuotteita ja varmasti aitoja.
Soile
Piikkiön Kalustemaalaus
Vankka ammattitaito jo 30 vuoden ajalta.
Parturi-kampaamo Pytinki
Huikea ammattitaito ja asiakaspalvelun ammattilainen. Aina tulee tervetullut olo! Maailman paras Orvokki!
Sanna
Hoitola kurvila
Pitkä ammattitaito ja näkyvät tulokset. Loistava asiakaspalvelu.
Yellow
Anitalla on aina loistopalvelu.
Meeri
K-Supermarket Pikantti
Pikantissa on todella mukava ja avulias henkilökunta. Myymälässä on laaja ja hyvälaatuinen valikoima tuotteita, joita ei ihan joka puodista löydät.
Johanna
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!