Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kauneuskeskus Magia
Parturi kampaaja Ulla Laurila
Anu
Jaanan Olohuone
Jaana Saarinen, kampaajani.
Anna
H2O HAIR
Piia Hakala, kokenut kampaamoyrittäjä, jonka asiakkaana hiusten lisäksi ”hoituu” myös henkinen hyvinvointi.
Tiina
Ravintola Hakuninmäki
Kimmo Ylanderin omistaman Ravintola Hakuninmäen lounas- ja pitopalvelu on pienen kaupunkimme ja lähiseutujen pelastus, isot ja pienet tilaisuudet onnistuvat varmasti.
Anne
Juhlakulma
Erittäin ystävällinen ja taitava myyjä sekä joustava palvelu
Marjo Niinimäki
Parturi kampaaja tekee työn pesu leikkaus ja föönaus erittäin halvalla ja hyvin. Vastaanotto Koskikodin tiloissa.
Raija
Pieni vihkokauppa
Sandy Talarmo: lämmin ja osaava yrittäjä, huomioi asiakkaat upeasti mm. valikoimassaan ja on verkkokauppa-asiakkaisiinkiin jatkuvassa yhteydessä some-kanavissaan. Tunnen itseni asiakkaan sijaan ystäväksi.
Päivi
Managaia
Kosmetologi Sini on luottotyyppi kauneudenhoitopalveluiden suhteen. Hän on todellinen ammattilainen.
Kristalliunelmia
Julia myy täydellä sydämellä aivan ihania ja laadukkaita kristalleja, joiden keräilystä olen innostunut yllättävän paljon. Tiedän niitä ostaessa, että laatu on erinomaista ja tuote on juuri sellainen kuin kuvissa. Samalla tuen ihanaa ja energistä yrittäjää!
44 Tattoo
Mukavat ja erittäin taidokkaat artistit, rento ilmapiiri ja siistit tilat.
Lasse
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!