Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Tina’s Bakery
Huippu hyvät tuotteet, miljöö ainutlaatuinen ja palvelu ihan parasta.
Vemo’s lähituotepuoti
Marianne Mäntylä ja siskonsa Susanna
Anu
Gaffer Cafe
Aivan ihana kahvila, erinomainen palvelu.
Lea
AitoVet
Palvelu on aina ystävällistä, kiireetöntä ja asiantuntevaa kävi heillä paikan päällä tai tulivatpa he kotiin. Karvakaverista riippumatta, jokaiseen ongelmaan, oireeseen tai vaivaan löytyy apua, sillä heillä on hyvin koulutetut ammattilaiset erikoisosaamisineen. Myös vaikeiden päätösten hetkellä heiltä saa empaattista ja ystävällistä palvelua. Meillä kaikki lemmikit asioivat heillä!
Urheiluhieroja Mira Sulkanen
Osaavaa hierontaa.
Kokkikaksikko
Lounas paikka. Todella monipuolinen ruoka, laatikoita, kalaa, lihaa, kanaa, perunaa kahdenlaista. Hyvä ruoka kaunis kattaus ja sisätilat. Kaikki hyvä ei nyt tähän mahdu!
Esa
Citybarburilla
Citybarburilla Minttu, aivan huikeita tyyppejä ja ammattitaitoisia kampaajia.
Etta
Loistava ja osaava palvelu.
OptimoiAutosi / Loimaan Autofiksaus
Niin loistava palvelu, että auto ei muualla enää käy.
Laura
Moda Villa
Paras ystävällinen palvelu❤️
Anu
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!