Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
HiusStudio TukkaLa
HiusStudio TukkaLan Laura tekee tukkataikoja suurella sydämellä. Tykkään erityisesti Lauran kasviväripalveluista ja halusta kehittää niitä.
Lihasleipuri
Olen loukkaantunut useamman kerran. Kroppani menee herkästi jumiin. Hieronta on auttanut lihasjumeissa ja päänsärkyyn.
Päivi
Kahvila Onnikka
Tuoreet tuotteet. Hyvä valikoima ja miljöö. Kiva paikka.
Essi
Riikan JoogaHetki
Rauhaa, rentoutta ja hyvää mieltä.
Tytti
Riikka Couture
Riikka Ikäheimo
Tarja
Tampereen paahtimo
Yhden naisen kahvipaahtimo tuottaa hyvää kahvia.
Tiina
Koria
Kampaamo Koria on ihana paikka. Sen lisäksi, että työntekijät ovat valtavan ammattitaitoisia, on liikkeeseen ihana mennä. Siellä tuntee itsensä aina tervetulleeksi
Sanna
Toiminimi T. Toivonen
Terhin Tallin yrittäjä Terhi Toivonen on raudanluja yksityisyrittäjä, jonka kehittämistoimet ovat vuosien varrella olleet aina tarkkaan harkittuja, järkeviä ja niin eläinten kuin asiakkaidenkin hyvinvointia edistäviä. Terhi tuntee oppilaansa paremmin kuin oppilas itse. Hän on kannustava ja osaa haastaa meitä juuri sopivalla ja oppilaan taidot huomioonottavalla tavalla. Oma elämäni on ollut viime vuosina hyvin haastavaa, mutta kiitos ratsastuksen ja aivan ihanan talliyhteisön, olen pysynyt vahvana. Hevosen selässä on keskityttävä vain juuri siihen tilanteeseen, onnistumisia ei tule jos ajatukset laukkaavat jossain muualla kuin sinun ja hevosen työskentelyssä. Tallilta lähden aina onnellisena, pää tuuletettuna ja hevosen lannalta tuoksuvana. Parasta terapiaa mitä minä tiedän!
Petra
Puutarha Sundström
Virpi vuoristo, aikaansaava yrittäjänä ja aivan ihana myymälä ♥️
Mira
Tähtituuli Anne Lampinmäki
Annen puoleen tulee käännyttyä niin elämän iloissa kuin suruissakin. Anne on luottohenkilö!
Sessa
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!