Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Tuulan Hius & Putiikki
Tuulahdus Italiaa Vesilahdella. Tuula on huippuosaaja, iloinen, ystävällinen, toiset huomioiva. Kampaamokäynti on kuin pieni matka Italiaan. On kaunista musiikkia, pientä herkkua ja siinä lomassa Tuula esittelee paikallisten yrittäjien käsitöitä, joita häneltä voi ostaa, kampaamotuotteittaan ja myös suoraan Italiasta tulleita vaatteita. Tuulan positiivinen energia tarttuu myös asiakkaaseen!
Sari
Optimal Balance Helsinki
Osteopatiaa tarvitsen säännöllisesti. Olen saanut avun moneen vaivaan, esim. selkä, polvi, nesteenpoisto…
Marja
Espan sokeri oy
Laura Apukka: yrittäjällä täysi omistautuminen yrityksen kehittämiseen, jokapäiväiseen työhön ja henkilöstöstä huolehtimiseen
Pieni Nurkkapuoti
Erilaisia, värikkäitä, mutta myös hillittyjä lähinnä naisten vaatteita ja asusteita. Myös koriste-esineitä ja muuta oheistuotetta pienemmässä määrin. Omistaja käy itse ulkomailla ostosmatkoilla, mutta myös tilaa tutuksi tulleilta toimittajilta. Ihana pieni kivijalkamyymälä (todella kivijalkamyymälä omakotitalon kellarissa/alakerrassa) pienellä paikkakunnalla. Tuulahdus keski-/eteläeurooppalaista. Asiakkaiden toiveita hyvin kuunteleva omistaja
Eija
Trimpet
Ihanat työntenijät, asiantunteva palvelu ja koirien erinomainen kohtelu ja kohtaaminen
Hurja Solutions Oy
Fanitan Hurja Solutions Oy:n toimintaa! Ammattitaitoista ja ripeää palvelua ja jälki aina erinomaista!
Jouni
Parturi-Kampaamo Aira Ehrlund
Aira Ehrlund, joka on taatusti Suomen vanhin yhä työskentelevä parturi-kampaaja (tai oli ainakin vielä vuosi sitten 100-vuotispäivänään). Eikä löytyne varmaan koko maailmasta monta. Hänen liikkeessään ystävällinen palvelu ja hauskat juttuhetket.
Ulla
HehkuaDesing
Yhden naisen yritys, joka valmistaa ihania korvakoruja. Pyörittää yritystä päivätyön ja perhe-elämän ohella joka on hatunnoston arvoinen. Krista on huippu asiakaspalvelija joka kuuntelee asiakastaan.
Sinisaaren autogrilli
Ystävällinen palvelu ja herkulliset tuotteet. Sinisaaren autogrillille on aina päästävä syömään Raumalle mennessä.
Kirsi
Parturi Koskinen Koria
Asiantuntevia ja helliviä hoitoja hiuksilleni. Aina ystävällinen palvelu.
Marjut
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!