Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kuljetus Kari Rönkkö
Ystävällinen palvelu ja pakettien lisäksi tuovat tullessaan kaupan päälle hyvää mieltä
Minna
European Sports Betting Consultans Oyj
Vedonlyönti oppia. Internet, Youtube, Twitter, TV, kirjat, urheilu tapahtumat. Pystyy antamaan ajatuksen ruokaa kokeneellekkin asiakkaalle. Lisäksi arvostan sähköpostiin vastauksia, joka tuntuu henkilökohtaiselta palvelulta. Lisäksi oman osaamisen antaminen seuraaville sukupolville.
Jarno
Hoitola Hali
Heidin luo on niin ihana mennä. Rauhallista ja kaunista. Hän on aidosti läsnä ja varmistaa että asiakkaalla on hyvä olla.
Touch by Tanja
Koirien perinteisiä jäsenkorjaushoitoja kotikäynteinä. Oma koira suomenajokoira 8 v. Hän on nivelrikkoinen ja liikerajoitteinen. Tanjan käynneistä on suuri apu koiralle. Hän käy noin 3- 4 vkon välein. Kivut vähemmät, liikkuminen rennonpaa. Eikä tarvita kipulääkkeitä. Ilosta koiraa on kiva katsoa.
Ritva-Liisa
Hoitohuone Nokomis
Hoitohuone Nokomis/Nina Vähäkoski. Hoitanut minua ja lapsiani, on tehty vauvoille hoitoja, jotka on auttaneet mm. masuvaivoihin, on tehty vyöhyketerapiaa, jäsenkorjausta ja intuitiivisia hoitoja ja hierontaakin. Hoitoon pääsee nopeasti ja hoidot ovat olleet myös apuna tilanteissa, kun ei ole päässyt fyssarille tai edes lääkäriin. Asiantunteva ja lempeä hoito ja alan rentoutua jo pelkästään astuessani hoitohuoneeseen.
Kahvila Porina
Ihanat leivokset, valinnan vaikeus… Kakut ja pullat. Leipää ja rieskaa. Kaikki itse tehtyjä. Keittolounas. Kyllä nälkä lähtee Porinassa käydessä tai pitopalvelusta kotiin tai juhlapaikalle eväät saadessa. Iloinen ystävällinen palvelu. Joni Huovila on yrityksensä sydän ja sielu.
Outi
Virkkuukoukkunen
Suomalaista käsityötä
Akuliina
Yritys sijaitsee keskeisellä paikalla ja sieltä saa hyvää ruokaa ja leivoksia. Siellä järjestetään myös tapahtumia etenkin kesällä.
Miro
Sandwich Bros
Annokset on koottu kotimaisista tuotteista, ja niin paljon kun voi itse tehdä, se tehdään itse. Henkilökunnan ykkösjuttu on selvästi pitää asiakas tyytyväisenä palvelullaan. Siellä ravitaan vatsan lisäksi myös mieli. ❤
Paula
Jalkaterapia Satu
Jalkaterapia, jossa kävisin mielelläni useamminkin jalkahoidossa, jos varallisuus sen sallisi. Aina hyvä palvelu, ihanat keskusteluhetket ja valtavan hyvä lopputulos.
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!