Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Vintage Rusty Café
Miljöö, tuotteet, ihan kaikki ❤️❤️
Eija
Järki Särki
Fanitan Järki Särki tomaatti & yrtit -säilykekalaa. Tuote ei ole vain herkullinen, mutta myös ekologinen. Näiden lisäksi pakkauksen ulkomuoto on hieno.
Milja
else. Kosmetologi ElseStenvall
Minun ihana erikoiskometologi ja kouluttaja Else! Elsessä on hyvin voimakas intuitio, energiaa antavat kädet sekä rauhallinen olemus. Mikä ammattitaito, ihan uskomatonta. Olen käynyt joskus aiemmin vuosia sitten hänen luonaan, ja vuonna 2019 löysin hänet uudelleen ison iho-ongelman kautta. Käyn DMK kasvohoidoissa, joiden tarkoituksena on uudistaa iho ja muuttaa elämä. Sen todella tekee ja sanoisin, että Elsellä on omalla rauhaa säteilevällä olemuksellaan myös syvä vaikutus. Joskus kun olen ollut stressaantunut hoitoon mennessä, ovat kyyneleet vain alkaneet valumaan silmistäni. Sanaakaan sanomatta Elsen rauhoittava kosketus saa rauhoittumaan ja koko kehon valtaa valtava helpotuksen tunne. Saan sieltä aina energiaa ja voimaa sekä superkauniin ihon. En vaihtaisi mistään hinnasta. Hän tekee mm. myös energiahoitoja ja Vodder-lymfahoitoja. Harvoin yhteen ihmiseen kanavoituu niin paljon jotain sanoinkuvaamattoman positiivista ja voimaannuttavaa, rauhaisaa energiaa. DMK tuotteet ovat pitkälle kehitettyjä ja tutkittuja, ne todella toimivat ja hintakin on kohtuullinen versus merkki kosmetiikan vastaavat tuotteet, joista olen saanut jos jonkinlaisia allergisia reaktioita. Olen 58-vuotias ja ihoni on ainakin 10 vuotta nuoremman näköinen, kiitos Elsen ja DMK hoitojen sekä tuotteiden. Olen super kiitollinen, minä ja ihoni! Kiitos Else!
Satu
Muotiliike Femina oy
Hyvä asiakaspalvelu.
Kauneussalonki Miliina
Ihmisystävällinen, todellinen ammattilainen Miia tekee ihmeitä iholle <3
Kahvila Tainan tupa
Maailman parhaat kakut.
Katja
Petzoo
Mahtava asiakaspalvelu, mukava liike asioida lemmikkien kanssa.
Virtasen Pullapuoti
Pullapuoti.
Heidi
Koirametsä Rallatus
Koirametsä Rallatus on kauan kaivattu palvelu Jyväskylässä. Siellä on otettu huomioon niin koirien kuin omistajienkin viihtyvyys. Myös koirien turvallisuuteen on panostettu rakentamalla aidoista riittävän korkeat ja tiheät ja maan tasalta aukottomat.
Paula
Kauneushuone Vania
Kauneushoitola maaseudun rauhassa. Ammattitaitoinen ja taitava Mariia. Aina mukava tunnelma. Minulle tärkeää, että käyttää luonnonkosmetiikkaa.
Marjaana
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!