Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
CleanMarin oy
Asiakaspalvelu. Itse aloitin kyseisessä yrityksessä kesätöissä vuonna nakki. Yrittäjän iloinen, mutta jämäkkä asenne ja asiakkaiden palvelemisen sekä työntekijöiden viihtyvyys on hänelle tärkeintä yrittämisestä. Hän myös kannustaa muita yrittäjiä ja opastaa mielellään.
TFW Vantaa
Linda ja Tero Puukko. TFW valmennusta suurella sydämellä. Linda ja Tero ovat rakentaneet Vantaalle TFWn ympärille tiiviin yhteisön jossa jokainen kannustaa toisiaan onnistumaan.
Kimmo
Pub Maailmanloppu
Yritys järjestää asiakkailleen tapahtumia ja on yhteisöllinen. Siellä voi olla kuin kotonaan.
Linda
Kenkä-Evita
Sari on mahtava persoona ja tekee työtään täydellä sydämellä! Aina saan mahtavaa palvelua ja kengät lähtee mukaan, joskus useammatkin.
Riikka
Punkalaitumen Apteekki
Apteekkari on ihmenainen. Aina ystävällinen, hänellä on aina aikaa jokaiselle asiakkaalle ja hän on oikeasti kiinnostunut auttamaan. Ja asiantuntevuus koko apteekin porukalla, se on ihan vertaansa vailla!
Hanna-Mari
Kynsistudio Jenny Hyvönen
Maailman ihanin kynsiteknikko ja henkilökohtainen terapeuttini ❤️
Käpylän pilates ja kehonhuolto
Kiitos Minna ihanasta kehon ja mielen huollosta ja ylläpidosta.
Vemo’s lähituotepuoti
Marianne Mäntylä ja siskonsa Susanna
Anu
Lemmikkihotelli kultatassula
lemmikkien hoitoa tassusydämellä ❤️
Punainen lanka
Raija Inkeri Lehtinen
Eva
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!