Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Rakennusliike R. Lempinen
Rakennusliike R. Lempinen Oy – mieletön laatu, lupauksissa pysyminen ja aikataulut. Tuommoista ei rakennusalalla enää usein näe kun kaikki on vastuuttomia konsultteja.
Keila- ja liikuntakeskus Liike
Pienessä 21 000 asukkaan Iisalmessa yrittäjäpariskunta Korhonen pyörittää valehtelematta Pohjois-Savon upeinta liikuntakeskusta, jossa voi muun muassa keilata, pelata pallopelejä, käydä kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla tai nautiskella kupposen kahvia tai huurteisen. Palvelut ovat uskomattoman laadukkaita ja henkilökunta kohtelee asiakkaita kuin omaa perhettään. Liikkeelle tullessa on aina tervetullut olo ja ilmapiiri on kaikkiaan mitä mainioin. Yrittäjät ovat myös investoineet tilojen viihtyisyyteen ja rakentaneet todella modernin ja toimivan liikuntaympäristön. On myönnettävä, että Liike on yksi niistä asioista, jotka pitävät esimerkiksi minut Iisalmen asukkaana. Olen varma, ettei toista samanlaista harrastuspaikkaa liikunnan ystäville löydy.
Fysioterapeutti Jaana Nieminen/ Kultaranta Golf
Fysioterapeuttini Jaana. Olen käynyt Jaanan luona jo 25 vuotta. Hän huolehtii paitsi kropastani, myös mielestäni! Ihanaa, että on tuollaisia ammattilaisia!
Merja
Ocean Spirit
Kaunista, korkealaatuista, ihana palvelu.
Käpäläväki
Asiantunteva palvelu ja yrittäjät kohtaavat jokaisen asiakkaan (myös nelijalkaiset) aina kiireettä ja avoimesti. Heidän myymänsä tuotteet ovat laadukkaita ja he todella tuntevat myymänsä tuotteen. Lisäksi liikkeestä saa todella ammattitaitoista koirahierontaa.
Reetta
QTime-kampaamo
Niina Mäki-Tuuri
Mira
Espan Sokeri Oy
Laura Apukka on johtaja isolla J:llä, lämmin ja välittävä, tiukka ja tiedostava.
Hiushuone Fox
Luottokampaajani Jutta Repo on mitä taitavin kampaaja ja hiustenleikkaaja ja vuosien kuluessa asiakassuhde on vain syventynyt.
Kirsi
Mustaamo
Mustaamossa on aina lämmin ja ystävällinen tunnelma. Asiakkaat otetaan lämpimästi vastaan ja heidät huomioidaan.
Sara
Hempea
Hempea-hampputuotteita, jotka tehdään vastuullisesti ja kestävästi Lapissa. Aivan lyömätöntä luksusta vuoteeseen!
Hanna
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!