Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kellopuoti
Vaikka asioit nettipuodin kautta, he saavat asioinnin ja tilauksen tuntumaan siltä kuin asioisit paikanpäällä. Toimitus on äärettömän nopea ja sinua huomioidaan jokaisessa tilauksessa henkilökohtaisesti. Erinomaista asiakaspalvelua suurella sydämellä.
Samuli
Herkkukoppa
Herkkukoppa viettää aikaa kahvikupposen ja erilaisten herkkujen parissa. Samalla voi ostaa suolasta tai makiaa kotiin vietäväksi tai tilata herkkuja omaan juhlaan ja arkeen. Tämä nimensä mukainen herkkukoppa palvelee Voikkaalla.
Joni
Blue sign
Toteuttaa hulluimmatkin ideat!
Henriikka
Anique
Hieno tyyppi, mutkaton, ihana, sydämellinen.
Marjut
Designdog ky
Designdogin Johanna on turvannut rescueiden turvallista ulkoilua jo yli 10 vuotta. Käytännöllisyyden lisäksi varusteet ovat yksinkertaisesti upeita.
Raisa-Maria
SVS Talotekniikka Oy
Ammattitaitoisia ja luotettavia, hyvä asiakaspalvelu. Joustavia työajoissa ja työtehtävissä.
Anni
My Little Ink
Fanitan oikeastaan tatuoijaa joka kuuntelee asiakasta ja osaa taidokkaasti muokata kuvia. Hän on tehnyt minulle monta tatuointia ja tykkään niistä kaikista ja saan ylpeänä niitä kantaa.
Taija
Kahden kauppa
Parturi-kampaamossa olen saanut aina todella hyvää palvelua!
Autokorjaamo Sonkki
Hannu Sonkki ja Riina Vihanto, lämminhenkinen autokorjaamo, jossa korjataan autot nopeasti ja järkevästi, ilman ”ylimääräisten töiden tekemistä”. Asiakkaat myös kohdataan sydämellisesti ❤️
Salla
Parturi-kampaamo Kirsi Brink / Kirsin Hius Studio
Kirsi Brink
Paula
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!