Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Studio Royal
Kampaamokäynti on ihan mieletön tässä kampaamossa omistaja Kaisan käsissä. Mieletön ammattitaito ja näkemys hiusten suhteen joka kerta. Kaiken lisäksi pesupaikalla on hierova tuoli jossa pääsee toiseen todellisuuteen hiustenpesun aikana. Ja tarjoilutkin täyttä priimaa. Sekä joka kerta on kuin terapiakäynti tämä monessa mielessä.
Raisa
Suomen mittajalkine OY
Ihailen Suomen mittajalkineen Simon tekemiä kenkiä. Tässä pikamuodin valtaamassa maailmassa rakkaudella ja taidolla (vieläpä lähellä!) käsityönä luodut jalkineet ovat yhtä aikaa muistutus arvokkaista perinteistä ja mahdollisuus toteuttaa omaa tyyliä justiin eikä melkein. Itselläni mittajalkineen kengät vielä haaveissa, mutta ehkä seuraavista lomarahoista…
Outi
Café Carusel
Ari Sarmanto
Susanna
Ekokampaamo Aida
Hurja osaaminen paitsi ekoväreissä, myös luonnonvoimaa muistuttavan luonnonkiharan hiuslaatuni kanssa. Tän lisäksi hurmaava, pirskahteleva, lämmin ihminen. Kerran koetin vaihtaa kun matka uuteen ois ollut lyhyempi. Nyt kuljen kiltisti pidemmän reissun ja pidän löydöstäni kiinni kaksin käsin.
Pia
Coltyris
Riikka Ikäheimo
Puoti & kahvila IHANA
Viihtyisä, ihana henkilökunta, hyvä valikoima.
Kaarina
Innolux
Innoluxin valaisimia. Valaisimet ovat Suomessa suunniteltu ja tehty ja ne ovat kauniita ja valaisevat hyvin.
kankarin kaluste
keittiö ja kylpyhuonekalusteet pienestä kasvanut isoksi keksi peilikaapit
Juhani
Ramin konditoria
Hyvät tuotteet ehdottomasti, suosittu.
Kaisa
Mustaamo
Tatuointiliike Mustaamo Järvenpäässä. Sinne kun menee on kun menisi kotiin, aina otetaan avoimin sylin vastaan, kuunnellaan tatuointitoiveet ja sivussa muutkin huolet ja murheet. Sekä heidän töidensä jälki on taattua laatua.
Marika
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!