Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Vaateliike Madox
Huikea vaatekeidas keskellä Kurikkaa. Palvelu on mitä parhainta: ystävällistä, kärsivällistä ja asiantuntevaa. Mallistossa on moneen makuun vaatteita ja asusteita. Yrittäjä Marjo on palvellut asiakkaita vuodesta 1985 saakka ja pysynyt koko ajan kiinni muodin uusissa tuulissa unohtamatta kuitenkaan vaatteiden perusajatusta, käytettävyyttä. Samalla hän on kasvattanut ison perheen itselleen. Ei voi kuin arvostaa. Onneksi kiireinen ihminen löytää vaatteita omalta paikkakunnaltaan.
Tuija
Koulutettu Hieroja Sari Arola
Ammattitaitoinen, erittäin mukava ja hyvä hieroja
Anu
Gaffer Cafe
Aivan ihana kahvila, erinomainen palvelu.
Lea
Mokkamaa
Mokkamaa / Joensuu. Erinomainen tuotevalikoima mm. kahvia ja suklaata. Tuotetuntemus ällistyttävän hyvää ja maut mitä parhaimpia. Myös sijainti keskeinen.
Jussi
Kuivalihakundi
Tuotteet on erinomaisia ja monipuolisia, hinta-laatusuhde kohdallaan, mahtava mainonta. Takana hyvä stoori, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle ja kuinka päätynyt siihen tilanteeseen missä nykyään on.
Eurorauta
Paikallinen rautakauppa
Teuvo
Pizzeria-pub GAUDE
Joensuun parhaat pizzat, Gauden pannupizzat!! Lisänä Ihana henkilökunta❤️❤️
Armi
Varkaus Crossfit & Lifting
Vilpitön halu edistää ihmisten hyvinvointia, luotu puitteet välittömälle yhdessä ololle
Kahvila Anitta
Asiakaspalvelu ❤️ Maailmaparas kääretorttu❤️
Kauneuspalvelu Tällinki
Kauneuspalvelu Tällingin Katja on ihana asiakaspalvelija ja hänen palvelunsa ovat huippulaatua!
Iina
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!