Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Verson Puoti
Kauniita kuoseja, ihania, mukavan tuntuisia vaatteita, laadukasta käsityötä, suomalaista tekemistä parhaimmillaan!
Asta
Parturi Kampaamo Minna
Kampaamo Minnan kampaaja Anne on paras niin kädentaitojen kuin asiakaspalvelunkin suhteen, hyvä keskustelija ja kuuntelija.
Kahvila Ventelän resiina
Tunnelmallinen ja kodikas kahvila vanhassa asemarakennuksessa. Löytyypä pihalta tavarajunaveturi Tr1 1047 – tuttavallisemmin höyryveturi Risto. Aina niin iloiset omistajat töissä eikä vitriinin herkuissa ole puutteita. Kesäterassi kruunaa paikan!
Henna
Tmi Iina loves to bake
Minun avovaimollani on vuosi sitten perustettu konditoria. Tuotteet ovat huippuluokkaa ja asiakkaat, jotka ovat häneltä ostaneet ovat kehuneet todella. Mikäli haluaa kotimaista huippukäsityötä, niin suosittelen hänelle ostoksille.
Santeri
Anneli Liimatainen / Kivut-ON
Hieroja Anneli Liimatainen Oulussa on aivan ihana ja asiakkaan niin hyvin huomioiva yrittäjä. Ja tietysti ja ennen kaikkea ammattilainen työssään: osaa hieroa eikä vain hipsuttele. Annelin kanssa on myös erittäin luontevaa jutella muistakin asioista.
Maija
Hoitola Hali
Heidin luo on niin ihana mennä. Rauhallista ja kaunista. Hän on aidosti läsnä ja varmistaa että asiakkaalla on hyvä olla.
Cafe Periferia
Valmistaa tilauksesta yksilölliset, pääosin kotimaisista raaka-aineista ja lähiruuasta suolaiset ja makeat leivonnaiset naisen sisukkuudella.
Kahvilassa on nimensä mukaisesti ihania leivonnaisia. Paljon gluteenittomia ja laktoosittomia. Ihana miljöö ja Ihana henkilökunta. Myynnissä myös ihania tuotteita ja käsitöitä.
Pia
Studio Pocahontas
Samasta paikasta niin kynnet, hieronta kuin kampaajakin. Aina yhtä asiakasystävällisesti ja ammattitaidolla.
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!