Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kluuvin Liiteri
Antonio Flores todella hyvä kampaaja. Meikki ja kampaus onnistuu aina ja ihana iloinen persoona joka kertoo rohkeasti mielipiteensä mikä sopii ja mikä ei. Hänen luotaan lähtee aina hyvällä mielellä. Tukka hyvin kaikki hyvin.
Taina
Puoti Kahvila Ihana
Fanitan kahvila Puoti Kahvila Ihanaa Seinäjoella. Intohimo tekemiseen näkyy kahvilan sisustuksessa ja tunnelmassa.
the Merry Monk
Ainutlaatuista brittityylistä lähiruokaa Satakunnan Merikarvialla.
K Market Pyynikinkulma
K-market Pyynikinkulman kauppias Janne. Kauppias kehittää toimintaa asiakaslähtöisesti ja panostaa etenkin tuotevalikoimaan ja lähikauppafiilikseen. Lähituottajien tuotteita löytyy myös sesonkituotteista hienosti. Lastenkin on mukava asioida kaupassa, heidät huomioidaan hyvin. Hienoa että meillä on näin kiva lähikauppa!
Varpu
Parturi-kampaamo Crazy Ladies Minna Alvinen
Iloinen, lämminhenkinen palvelu.
Johanna
Mustaamo
Mustaamo. Mielestäni suomen paras lävistys ja tatuointi studio. Kolme mahtavaa, osaavaa ja lempeää ammattilaista, jotka ottavat huomioon asiakkaan pienimmätkin toiveet. Mustaamoon on aina kiva mennä, paikalla on lämmin ja kotoista tunnelma. Palvelu on aina loistavaa ja olen aina ollut tyytyväinen lävistyksiini ja tatuointeihin joita olen Mustaamossa käynyt ottamassa. Ihan paras paikka.
Jenny
SariKristiina’s/Sari Kauko
Sarilla ripsihuollossa käynti on semmosta terapiaa että sillä jaksaa taas… ensi kertaan! Ja hyvää jälkeäkin hän toki tekee ja ei hermostu ”hankalempaakaan” asiakkaaseen!
Terhi
Tmi Anni Kyyhkynen
Samalta yrittäjältä saan hyvän hieronnan ja herkullista luomu lammasta.
Anitta
Lanka-Kaisa
Lanka-Kaisalla on konttimyymälä ja verkkokauppa, joista voi hankkia neulelankoja ja tarvikkeita. Erityistä on se, että tarvitsemasa saa Lanka-Kaisalta todella nopealla toimituksella, ja valikoima on huikean laaja! Ja jos ei jotain tiettyä löydy niin Mervi sen oitis tilaa. Palvelu on aivan ykkösluokkaista!
Anu
Kuopion Nappi ja Nauha
Kuopion Nappi ja Nauha. Monipuolinen valikoima ja aina ystävällinen palvelu
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!