Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
SunSugaring
Sokerointituotteet kotisokerointiin. Huipputuotteiden kirsikkana paketissa käsinkirjoitettu kortti kiitoksena tilauksesta, tulee niin hyvä mieli. Ja mikä asiakaspalvelu!
Jenna
Kuopion katujunat
Kesäinen Kuopio City tour
Jukka
Camping Sysmä
Mia Tommola, on nostanut Sysmän leirintäalueen lentoon. Vaikka en majoitu siellä, niin näin mökkeilijäkin mieluusti nauttii leirintäalueen makoisia hamppareita.
Eija
Kananlento Osuuskunta Orrella
Yrityksen pyörittämisen lisäksi arvostetaan eläimiä ja heidän hyvä olo. Ja omistaja on avoin ja avulias. Ja lisäksi kauniit myytävät tuotteet
Mari-Ann
K-Market Kälviä
Ystävällinen ja asiantunteva asiakaspalvelija.
Tuukka Kiviranta Oy
Tuukka Kiviranta Oy, koska Tuukka on Seinäjoen paras kuvaaja!
Ville
Studio Tempo
Viihtyisä ja kotoisa liikuntakeskus, jossa palvelut ja tunnit suunnitellaan asiakkaita kuunnellen. Yrittäjä Sirpa pitää hyvää huolta paikasta ja työntekijöistään, mikä välittyy meille liikkujille positiivisena energiana.
Uskomaton tsemppaava asenne, nuorten tukeminen treenaamiseen, tekee täydellä sydämellään ja ammattitaidollaan työtään. Kouluttautuva henkilökunta. Omistajat Marco ja Annukka suurella sydämellä tekee työtään.
Nina
Mustaamo
Tatuointiliike Mustaamo Järvenpäässä. Sinne kun menee on kun menisi kotiin, aina otetaan avoimin sylin vastaan, kuunnellaan tatuointitoiveet ja sivussa muutkin huolet ja murheet. Sekä heidän töidensä jälki on taattua laatua.
Marika
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!