Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Studio Baila
Olen löytänyt tanssiliikunnan vuosien jälkeen uudelleen Studio Bailan viimesyksyisen tanssi- ja hyvinvointimatkan jälkeen!
Kuusaan LiiviShop
Täytyy sanoa, että kun on kerran käynyt Ninan palveltavana, ei todellakaan jatkossa osta liivejään mistään muualta! Todellinen ammattilainen suurella sydämellä ja aina auttamassa.
Jessica
Auran Tassupuoti
Merja Heiskanen on ystävällinen, avulias ja osaava huippumyyjä. Hyvän palvelun vuoksi ajamme n. 40 km joka toinen kk, hakemaan koirillemme ruokaa, puruluita ym. tarpeellista. Merja on asiantuntija, joka osaa neuvoa ja opastaa monessa koiran ongelmassa liittyi ne sitten ruokintaan, hoitoon, terveyteen tms.
Tuire
Verson Puoti
Kauniita kuoseja, ihania, mukavan tuntuisia vaatteita, laadukasta käsityötä, suomalaista tekemistä parhaimmillaan!
Asta
Piercing by Sereijan
Piercing by Sereijan, paikallinen lävistäjä. Osaava ammattilainen, jonka luo aina mukava mennä. Ottaa asiakkaan huomioon ja pysyy tukena koko paranemisprosessin. Kun kysytään suosituksia kenelle mennä, kaikkien suusta tulee Sereijan!
Eveliina
Klemmarikellari
Fanitan meiltä kivenheiton päässä olevaa Klemmarikellaria ja sen omistajaa Jonna Liukoinen. Kivijalkamyymälä on pieni, mutta idyllinen ja tuotteistaan monipuolinen. Jonna on lämmin ja iloinen kauppias. Usein jään sinne rupattelemaan maailman asioista. Ja ostoskoriin tarttuu aina listan ulkopuoleltakin asioita/tuotteita. Elli, hurmaava tyttökoira on usein mukana ja viihdyttää asiakkaita lattiatasolla tai kassan vieressä. Klemmarikellariin on aina mukava mennä. Pidän vintage-tuotteista, keijuista ja itseasiassa kaikista kauniista asioista. Jonna tekee usein yhteistilauksia eri firmoille ja tuolloin saa valita itse stansseja, leimoja ja ihania paperikkoja itselleen, joita haluaa ostaa.
Kynsiteknikko Kati Pauliina
Kynsiteknikko suurella sydämellä ja mahtavalla luovuudella.
Beauty Hair Sirpa Mansner
Beauty Hair Sirpa Mansner on tarjonnut laadukasta palvelua johon voi aina luottaa. Mukava henkilökunta ja perheyrityksen juuret takaavat mieluisan palvelukokemuksen.
Puoti & Kahvila Ihana
Puodissa ihania käsitöitä tarjolla ja sieltä löytänyt monet lahjat vietäviksi. Kahviossa ihana tunnelma ja ystävällinen henkilökunta. Mukava rupatella heidän kanssa.
Kaskea groub
Hienot liikennemerkit näkyvät koko Suomen maassa
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!