Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Ramin Konditoria
Erityisesti maininta Visulahden Ramille. Ehdottomasti yksi Suomen parhaimmista lounaspaikoista ja vieläpä loistavalla sijainnilla. Lounaan lisäksi täältä saa monenlaisia kaikkia muitakin ihania herkkuja, joiden kohdalla iskee aina valinnanvaikeus. Erityisen iso kiitos koiraystävällisyydestä, tänne on aina yhtä ihana tulla. ♥
Puoti & Kahvila Ihana
Viihtyisä paikka, mukava tunnelma, hyvä valikoima ja mukava henkilökunta.
Reijo
Voihan Vuohi
Aivan mahtavaa että Suomessa vielä löytyy yrittäjiä, jotka omin käsin tuottavat hyvää asiakkailleen. Voihan vuohi -juustolan tuotteet ovat maan mainioita, lähellä valmistettua aitoa lähiruokaa parhaimmillaan.
Timo
Tuplaamo
Pasi Rautio / Tuplaamo. Pasilla on upea taito yksinkertaistaa huumorilla asioita niin, että ne kolahtaa perille asti. Hän tarjoilee sellaisia kattauksia vinkeistä, että jälkikäteen ihmettelee, miksei tällaistakaan ole huomattu ennen.
Outi
Idän kehräämö
Idän kehräämö, koska tukee paikallista tuotantoa ja perinnetaitoja.
MP Kampaamo
MP kampaamon Mirka – luotettava kampaaja, saa aina kauniit hiukset aikaan ja lisäksi aina hyvän iloisen mielen!
Aino
Hairdeco
Kampaamopalvelut ja siinä samalla sielunhoito❤️
Best hamburgers
Maan maukkaimmat hampurilaiset. Voin joskus ajaa 60 km suuntaansa, et saa kunnon hampurilaisen.
Pia
Choco Deli
Herkulliset ja kauniit tuotteet. Hyvä ja nopea palvelu.
Fotoline
Tämä yrittäjä saa hymyn huulille ja ratkaisee suitsait ongelmat
Jenni
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!