Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Kristalliunelmia
Kristalleja ja kiviä myyvä Kristalliunelmia. Yrityksen takana häärii ihana Julia joka huomioi asiakkaiden toiveet ja taitaa ystävällisen asiakaspalvelun
Jonna
Puoti & kahvila Ihana
Ihanaisen maittavat ja herkulliset leivonnaiset. Ihanat tuotteet myynnissä, jotka on käsityöläisten tekemiä. Kahvilan sisustus on kuin olisi mummulassa tai vanhassa pohjalaistaloossa sukulaisilla käymässä, joka tuo kotoisan olon. Ihanat puheen sorinat kuuluu oli minkä ikäinen asiakas. Voi istua vaihtamaan kuulumisia omistajien kanssa ja tehdä vaikka villasukkaa tai lapasta ilman kiirettä.
Järki Särki
Fanitan Järki Särki tomaatti & yrtit -säilykekalaa. Tuote ei ole vain herkullinen, mutta myös ekologinen. Näiden lisäksi pakkauksen ulkomuoto on hieno.
Milja
BackMedia Oy
Laadukasta YouTube-videoiden ja somepäivityksien tuotantoa.
Kalle
Mio Conto
Parturi-kampaaja Laura Kähkönen on nopea, tarkka, huolellinen, jatkuvasti itseään kouluttava. Loistava asiakaspalvelija!
Janica
RM Bilservice AB OY
Risto Mattila.
Rohtomieli
Jenna tietää aina kaiken uusimman tiedon modernista aromaterapiasta ja jakaa paljon tietoa ilmaiseksi ja kouluttaa myös tuoreita aromaneuvojia, joilla on viimekäden tietoa turvallisesta, modernista aromaterapiasta ja voivat puolestaan jatkaa nykyaisen tiedon levittämistä. Jennalla on uskomaton muisti! Hän myös järjestää upeita, turvallisia tapahtumia aromaterapian (ja muidenkin aiheiden) parissa. Aromaterapiasta on liikkeellä paljon virheellistä, jopa vaarallista tietoa ja Jenna tekee upeaa työtä tuomalla kaikkien tietoon nykyaikaista ohjeistuksia.
Noomi
Riikan JoogaHetki
Kehoni tarvitsee joogaa ja ihanan Riikan joogatunnit on parhaat, kun hän on niin rauhallinen ja ammattitaitoinen.
Kirsi-Mira
Kebab-Grilli Madonna
Kebab-Grilli Madonna koska kebab on on välttämätöntä ihmiskunnan elossa pysymisen kannalta.
Tero
Salon Paljärvi
Salon Paljärvi, parturi Lahti. Aina iloinen, ammattitaitoinen ja rento palvelu.
Jari
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!