Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Hohtohius
Ihana parturi kampaaja Jaana. Hän on vaan niin mukava, hänen tuoliinsa istuu kuin menisi terapeutille. Ja se taito, kukaan ei ikinä ole osannut leikata minun pyörteistä kuontaloa niin kuin hän. Olen välillä käynyt muualla mutta palannut aina hänen tuoliinsa. Paras !!!
Tiina
Katinalan lihakauppa ja leipomo
Erinomaisen hyvää ja laadukasta lihaa sekä herkullisia leipomotuotteita. Asiakaspalvelu aina ystävällistä ja asiantuntevaa. Erikoismaininta kauppiaan hyväntuulisesta some-näkyvyydestä.
Hanna Partasen kalakukkoleipomo
Olen kotoisin Kuopiosta. Asuin siellä n.25v. Asuessani siellä, en juurikaan käyttänyt kyseisen firman tuotteita. Nyt olen asunut Porvoossa toiset 25v ja käyn Kuopiossa säännöllisesti sukuloimassa. Ilman käyntiä Kalakukkoleipomo Hanna Partasella ei onnistu. Varsinkin kesällä torilla, vaikka jonot ovat pitkät, odotan, että saan lihapiirakkani. Myös muutama kalakukko tulee mukaan, yksi itselleni ja toinen appivanhemmille. Niissä vaan on sitä jotain ja käynti itse leipomossa on jo perinne.
Piia
Eloisa
Älyttömän hyvä palvelu ja ihana kosmetologi.
Olavi
Liikuntastudio Hyvä Olo
Liikuntastudio Hyvä Olo Kauniaisissa. Niin kiva paikka käydä salillilla tai jumpissa.
Tina’s Bakery
Tiina leipoo kaiken itse.
Hobbypoint
Hobbypointin tuotteita! Hobbypointista saa mitä tahansa mihin tahansa harrastukseen ja harrastuksia minulla on monia. Joka kerta kun käyn Hobbypointissa, lähden sieltä lompakko tyhjänä.
Isabelle
Inkauneus
Ystävällinen palvelu jossa asiakkaalla on merkitystä ❣️
K.A. Löfgren Ky
Palvelee jo neljännessä polvessa asiakkaita luotettavasti. Tuntevat paikalliset olosuhteet ja aina ystävällisiä.
Sari
Antishop
Seksi on elämän sokeri.
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!