Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Herkkukoppa
Rauhallinen kahvila, ihanan tuoreet leipomukset, niin suolaiset kuin makeat. Tilaustyöt mahtavia!
Crossfit Kirkkonummi
Meijän crossfit-salilla on aina ihana meininki! Vaikka sali kasvaa kokoa huimaa vauhtia ja jäsenmäärä nousee, tulee edelleen olo, että valmentajat kohtaa yksilönä, ja esimerkiksi loukkaantumisesta kuntoutuessa tehtiin mulle omat treenit aina, kun valmentajat ehtivät huomaamaan ilmoittautumislistasta, että olen tulossa treenille.
Studio 4
Jonna on luottokampaaja, jolta aina lähtee kauniilla tukalla ja hyvällä mielellä!
Riikka
Hevoshieroja Kirsi Koivisto
Auttaa eläinten hyvinvointia. Hän saa hevoset ja koirat voimaan paremmin.
Karisma parturi-kampaamo
Nea: Hänellä vankka asiantuntemus, ja erinomainen suhtautuminen asiakkaisiin.
Satu
Tina’s bakery
Herkullisia
Sari
EL WEICCO
Meidän kylän Pizzayrittäjää fanitan. Superhyvät ruuat ja loistava palvelu EL WEICCO Veikkola
Marian
Reiskan Remonttikulma
Nopea, asiallinen, joustava, laadukas palvelu.
Anne
Linnea&Alex Janos
Treen paras kampaamo vuosien kokemuksella. Alex on velho ja Linnea velhon oppipoika.
Ulla
Annikan kauneuspiste
Kauneuspiste Annika. Yksinyrittäjä joka kouluttaa alati itseään tarjoten laajempia hyvinvointipalveluita. Jalka,-käsi ja kasvohoitoja. Yksilöllistä palvelua, vakaalla ammattitaidolla. Kun yritys muutti uusiin tiloihin, siirtyivät asiakkaat mukana. Korona-aikana Annika harjoitteli käsin tekemään koruja, joita hän myy pienessä hoitolassaan. Ala on kovin kilpailtu, ja ammattilaisen todistukset hoitolan seinällä kertoo asiakkaille, heidän olevan turvallisissa ammattilaisen käsissä. Palvelu on lämminhenkistä ja asiakas kokee olevansa Annikan käsissä ainutlaatuinen. Timanttista palvelua, kaikkea kauneudesta. Asiakaskunta nuorista eläkeläisiin. Lisäksi samassa liiketilassa toimii kolme eri yrittäjää. Annikan lisäksi kustannustaakkaa jakaa hieroja ja rakennekynsiteknikko. Täyden palvelun hyvinvointihoitola. (Runeberginkatu 69, 00260 Helsinki)
Mari
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!