Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Balance
Balancella löytyy yhteisöllisyyttä. Monen eritasoiset ja eri tavoitteilla olevat treenajat tsemppaavat tosiaan. Akilta ja Pekalta saa aina tukea ja vinkkejä treenaamiseen. Ilmava ja iso sali.
Mogs Oy SoppajaKeittiö
Hietalahden kauppahallissa, Mogs SoppajaKeittiössä porisevat täydet keittokattilat, Ak keittää ihan parhaita lounaskeittoja!
Lammin sahti
Lammin sahti ja siksi kun muita vastaavia ei oikeastaan ole.
Petri
Liikuntaparkki
Minna Rajamäen liikunta-alan yritystä Lempäälässä. Liikuntaparkki tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia oman kunnon ylläpitämiseksi sekä kehittämiseksi. Ilman pitkäaikaista sitoutumista, vaan maksat vain siitä mitä käytät.
TempausAreena
Loistavat valmentajat, jotka ottavat huomioon niin aloittelijat kuin kilpaurheilijat.
Parturi-Kampaamo Aira Ehrlund
Aira Ehrlund, joka on taatusti Suomen vanhin yhä työskentelevä parturi-kampaaja (tai oli ainakin vielä vuosi sitten 100-vuotispäivänään). Eikä löytyne varmaan koko maailmasta monta. Hänen liikkeessään ystävällinen palvelu ja hauskat juttuhetket.
Ulla
Miun Juuret
Todella sitkeä pienyrittäjä, jonka herkkuja saa nykyisin omasta kahvilasta.
Terttu
Kotikosmetologi Päivi Metsola
Kauneudenhoito
Mervi
OceanSpirit
OceanSprit…ihana tunnelma liikkeessä, palvelu hyvää sekä vaatteet ihania
Hanna
Vuosaaren pizza kebab
Pieni yrittäjä ja pitänyt palvelun ja laadun tason hyvänä jo 20 vuotta.
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!