Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Töölön Tukkataikurit
Tukkataikurit Helsingissä. Vuosia jo käynyt ja aina tukka kondiksessa sieltä lähtiessä. Ihanat omistajat ja hyvä, ystävällinen palvelu ja aina yrittäjät hymyssä suin.
Hoitola Hali
Heidin luo hoitoon meneminen on aina kuin astuisi hetkeksi paratiisiin. Ihana miljöö, jossa aika pysähtyy ja saa keskittyä vain siihen, että itsellä on hyvä olo. Ja se todella on! Heidi kohtaa asiakkaansa paitsi empatialla myös suurella ammattitaidolla ja osaa myös myydä oikeat tuotteet jälkihoitoon, kuitenkaan tuputtamatta niitä.
Merja
Kauneuskeskus ProFiles
Hyvä, ystävällinen ja asiantunteva palvelu!
Tmi JT Julin
Jari Julin, tmi jt-julin. Kiinteistöhuolto. Loistavaa palvelua!!
Piercing by Sereijan/Sereijan
Ammattitaito ja rakkaus omaa ammattia ja työtä tekee olosta varman ja turvallisen asioidessa. Ei tarvitse ikinä epäillä, että lopputulos ei ole mitä haluaa, vaan se on aina just nappiin. Asiakaspalvelutaidot ovat myös mahtavat, todella ihmisläheistä ja olo on aina rento käydessä! Tekijästä huomaa, että kyseessä on unelma-ammatti ja työ on juuri sitä mitä rakastaa tehdä.
Rebekka
Espoon Saunalautta
Espoon ja Kirkkonummen rajalla, meren äärellä on yrittäjänuorukaisen pyörittämä paikka. Espoon Saunalautta. Ensin oli saunalautta – hyvät löylyt puulämmitteisessä saunassa, mereen uimaan oli kesä taikka talvi, makean veden suihku ja pukutilat sekä oleskelutilaa pienkeittiöllä. Sen lisäksi on nyt avattu Talvibaari – tunnelmallinen katettu ja lämmitetty terassi, jossa voi nauttia juomaata ja maisemasta tai vaikka pelailla seurapelejä. Viime kesänä valmistui vielä padel -kentät. Ystävällinen palvelu pelaa ja aukioloaikoja muokkaillaan lennossa sään yms mukaan. Loistava paikka keskellä ”ei mitää”, kuitenkin aivan Espoon rantaraitin tuntumassa. Toivoisin kovasti yrittäjälle kannattavia tulevia vuosia niin, että lämmin tunnelma säilyisi.
Minna
Skafferi Ett Ab
Pieni kyläkauppa missä on ihan kaikki! Paikkakunta on tosi pieni mutta kaupasta saa ihan kaikki, maidosta grilliin! Ja uutuuksena iso valikoima lankoja. Asiakkaat tulevat pitkiäkin matkoja ostakseen lankoja.
Lise-Lott
Onnenapila
Elina Hämäläinen perusti uuden yrityksen, joka tarjoaa hyvinvointiin liittyviä hoitoja ja kursseja. Elinan persoona itse tekee yrityksestä erityisen.
Clemotin
Fanitan Clemotin yritystä. Pienet ja isot rempat sujuu niin hienosti ja nopeasti! Ystävällinen palvelu!
Jenni
VoiceWell
Kicka Leppänen on upea äänenhuollon ammattilainen, joka kouluttautuu itse ja myös kouluttaa muita. Kicka kehittää uusia palveluita asiakkaiden iloksi, mm. antaa vinkkejä Suomessa äänen huoltoon. Aidosti kiinnostunut asiakkaasta, hänen luotaan lähtee aina tyytyväisenä ja rentona pois
Leena-Kaisa
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!