Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
TFW Vantaa
Linda ja Tero Puukko. Kuntosali, jossa pidetään ihmisestä huolta. He tekevät työtä suurella sydämellä ja tuntevat JOKAISEN kuntosalin jäsenen hyvin. Ilmapiiri on avoin ja kannustava. Salilta todella moni on saanut uusia ystävyyssuhteita. Hyvinvointia ja kunnon kehitystä tuetaan monipuolisella treenaamisella, mutta myös terveellisellä ravinnolla ja riittävällä palautumisella.
Sinebrychoff
Fanitan Sinebrychoffin Panimohevosia, ja ikuisena heppatyttönä olisi upeaa päästä tapaamaan hevosia. Panimohevosten IG-tarinat ovat jokaisen päivän piristys. Niistä tulee aina hyvä mieli. Lämmin olo tulee myös siitä, miten hyvää ja rakkaudellista hoitoa hepat saavat.
Veera
Studio Loimu
Studio Loimun Sandi ja Noora. Ovat aivan ihania ihmisiä, heidän studionsa on lempinimeltään olohuone. Siinä saa hyvää palvelua sekä hiukset että sielu.
Tmi Iida Puttonen/Kampaamo Somana
Maailman ihanin asiakaspalvelija, terapeutti ja taitavin kampaaja! Iida on aina iloinen ja aito, sekä antaa kaiken huomionsa asiakkaalle. Iida on joustava, jopa lomamatkalla hän yrittää säätää vapaita aikojaan asiakkaan mieleiseksi. En usko, että hänen penkistä on kukaan ikinä lähtenyt epätyytyväisenä saati huonolla tuulella. Iida on ollut reilun vuoden yrittäjänä, ja on lyönyt minut kuin muut ällikällä. Tämän ilopillerin löytää kampaamo Somanasta, jossa hänellä on oma ”yrittäjänpenkki” muiden seassa.
Cafe Bakery Mimosa
Cafe Bakery Mimosan Mimmi. Ihana, sympaattinen kahvila Tampereella. Mimmi tekee myös itse herkullisia jo klassikoiksi muodostuneita herkkuja!
Iina
Move with Heidi
Upea työstään innostunut yrittäjä joka saa innostuksen tarttumaan osallistujiin. Joka kerta välitön ja mukava fiilis osallistua tanssitunnille.
Johanna
Puoti & Kahvila Ihana
Ihana yrittäjä. Tilat ovat persoonalliset. Aivan ihana . Monipuoliset tuotteet.
Eläinfysioterapeutti, fysioterapeutti Jonna Pråhl
Ainut asia mitä jäi Askolasta pois muutettua ihan suunnattomasti ikävä! Hoiti kuntoon timanttisella ammattitaidolla koiran ja myöhemmin myös omistajan kun kukaan muu ei löytänyt kipuilulle sitä oikeaa aiheuttajaa. Ei myy turhia hoitoja vaan just sen verran käyntejä kuin oikeasti tarvitsee, aina vähemmän kuin mitä itse luulen. Koira käynyt fyssarilla muuallakin myöhemmin mutta ei yhdelläkään Jonnan veroisella.
Katri
Pupukahvila
Sammeli Majava ja Pupukahvila! Mieti kuinka saat olla PUPUJEN kanssa ja syödä samalla herkullisia juttuja, aivan parhainta terapiaa!
MP Kampaamo
MP kampaamon Mirka – luotettava kampaaja, saa aina kauniit hiukset aikaan ja lisäksi aina hyvän iloisen mielen!
Aino
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!