Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Matka Hyrkäs
Luotettavaa matkantekoa. Pitää minkä lupaa.
Tempo Studio
On paras kuntopaikka.
Iittala
Fanitan Alvar Aallon tuotteita, sillä ne ovat kauniita, uniikkeja ja hintalaatu suhde kohtaavat. Lisäksi suomalaisuus korostuu omalla tavallaan tuotteissa. Alvarin tuotteita myydään useassa eri liikkeessä kuten Iittalan myymälöissä ja Finnish Design Shopissa.
Cafe Piikkiö
Kati Manninen on aina pelkkää aurinkoa ja palvelun ja hyvän ruuan lisäksi saa myös hyviä neuvoja ja jopa ennustuksenkin tulevasta jos on aikaa jäädä hetkeksi.
Kristiina
Tmi Helena Höök
Helena Höök Parturi-kampaaja
K-Market Hermanni
K-Market Hermanni, kauppias Petri Soikkeli puolisoineen. Hyvät tuoreet valikoimat tuotteita, jos ei ole, niin kauppiaat hommaavat nopeasti tuotteen. Loistavaa palvelua myös meidän pitopalveluyritykselle.
WithLoveEmilia
Hyvin nuoren naisen pieni yritys, jolla hän elättää itsensä ja on työllistänyt toisen henkilön. Yritys on eettinen ja omaa upeat arvot. Osalla tuotteista on avainlippumerkki. Emilia on tehnyt harrastuksestaan ammatin myymällä lifestyle-tuotteita, joista osan hän valmistaa itse ja myy jälleenmyyjänä muiden hyvin pienten yritysten käsityötuotteita. Emilia on luonut brändin vailla vertaa! Olen hänen tuotteiden ja brändin suuri fani.
Tuuliina
Ketoinen oy
Niina-Marika Lahnavik-Hoffrenin ketotuotteita valmistava yritys, tuotteet tukee vatsan ja koko kehon hyvinvointia
Jonna
Leipomo Juuri
Yrittäjä Samuli Honkanen, tuotteet innovatiivisia, superhyvän makuisia ja hyvä valikoima.
Hanna
Lykky Kirppis
Äärimmäisen siisti paikka, jossa mahtuu kulkemaan hyvin. Yritäjätär Iia tervehtii iloisesti. Asiakkaita tulee kaukaakin ja varmasti siihen osasyynä on äärimmäisen taitava sometus.
Johanna
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!