Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
Koneurakointi Niemi-Korpi
Sivusta seuranneena nuoren pienyrittäjän alkutaipaleelta asti lujaa tahtoa saada itselle mielekäs työ, sinnikkäitä ponnisteluja eteenpäin, taistelua vastoinkäymisissä (konehalli paloi), uusia ideointeja (mitä muuta voisi tehdä, kun osa töistä väheni), rohkeutta investoida. Nuori mies, syntynyt 1989, sai alussa tuekseen isänsä. Nyt yritys työllistää melkein kaikki tämän 11 henkisen perheen jäsenet. Toimialueena on laaja alue tätä pohjois-pohjanmaata ja savoa. Hän, ja koko porukka, tekevät työtä todella positiivisella asenteella! Kannattaa tutustua tähän yritykseen.
Minna
Style & Gravity
Jonna Jalasvirta, maailman paras kampaaja. Loihtii aina upeat hiukset, lisäksi neuvoo miten kutrit pysyvät kuosissa myös kampaamokäyntien välissä. On opettanut kädestä pitäen, miten tehdään esim. upeat kiharat kotona. Lisäksi mahtava ja ihana tyyppi. Tekee myös hienoa somesisältöä.
Eva-Maria
Newhairstore Oulu / Eena-Roosa Sahlström
Eena-Roosa on ihana aina iloinen idearikas kampaaja…!!!! ♥️
Tina’s Bakery
Tina’s Bakeryn leipomaa pitkopullaa, pitkopulla maistui Raumalla vaalikahvilassakin. Veimme sitä herkuteltevaksi kaffeen kanssa. Pitkopulla toimi sisäänheitto kriteerinä.
Evesa Group
Haluan lausua kiitokset Evesalle meidän ihanan taloprojektin toteuttamisesta ammattitaidolla ja parhaita työmenetelmiä käyttäen. Emme olisi mitenkään pystyneet tähän ilman Teemun loistavaa ja välitöntä auttamista projektin eteenpäin viemisessä. Pieniä mutkia oli matkassa kuten rakentamiseen kuuluu, mutta ne hoidettiin heti kuntoon ammattitaitoisten alihankkijoiden avustuksella. Työmaan valvonta oli ensiluokkaista. Mukava tukea paikallista PK-yrittäjää, jolle toivon onnea tuleviin haasteisiin uuden yrityksen vetovastuussa.
Timo
Lost Favourite Records
Fanitan ehdottomasti yksinyrittäjää, joka on nuorena ja rohkeana luonut oman kansainvälisen taiteilijanuran. Yrityksessä tuotetaan laaja- alaisesti kansainvälisissä kuvioissa musiikkia, jota ei valitettavasti Suomessa huomioida juuri ollenkaan. Sitkeällä ja valtavalla työpanoksella yritys on lunastanut oman paikkansa ulkomailla.
Raija
Kioski puhakka
Ihan loistava palvelu.
Mustaamo
Järvenpään tatuointistudio Mustaamoa! Palvelu täyttä kultaa ja työn jälki todella laadukasta. Mustaamoon on aina kiva mennä ja aina on luottavainen olo.
Noora
Tuukka Kiviranta Oy
Tuukka Kiviranta Oy, koska Tuukka on Seinäjoen paras kuvaaja!
Ville
Puoti&kahvila ihana
Käsin leivotut tuotteet ja hauskat pikku tavarat.
Jussi
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!