Suomen Yrittäjät ja Sanoma starttasivat alkukeväästä kampanjan, jossa ihmiset saivat kertoa, ketä yrittäjää fanittavat tai mitkä tuotteet ja palvelut ovat niin mainioita, että niiden pariin palataan kerta toisensa jälkeen. Kampanjalla haluamme kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Saimme yli 2000 vastausta todisteena siitä, että yrittäjät tekevät elintärkeää työtä niin yhteisöllisyyden, vastuullisuuden kuin puhtaan ilon ja myötäelämisen näkökulmasta.
Tutustu oman alueesi yrityksiin, joita fanit suosittelevat!
PKO
Käyttää tuoton jäsenilleen, ja investoimalla maakunnan kehittämiseen
Kari
Kauneuskeskus Magia
Parturi kampaaja Ulla Laurila
Anu
Kotitila
Kotitila.fi, tukkutorilla Helsingissä. Sieltä saa esim lihoja, mitkä ovat pelkkää ravintoa. Luomukananmunia ja vaikka mitä muuta, mikä on ruokaa eikä ruoantapaisia valmisteita, mitä kaupat on nykyään väärällään. Pientilallisten pieniä eriä ja laatua tasan kaikki. Elimistö huomaa eron ja niillä jaksaa paljon pidempään kuin hötöllä, mitä kaupoissa myydään.
Susanna
Toiminimi T. Toivonen
Terhin Tallin yrittäjä Terhi Toivonen on raudanluja yksityisyrittäjä, jonka kehittämistoimet ovat vuosien varrella olleet aina tarkkaan harkittuja, järkeviä ja niin eläinten kuin asiakkaidenkin hyvinvointia edistäviä. Terhi tuntee oppilaansa paremmin kuin oppilas itse. Hän on kannustava ja osaa haastaa meitä juuri sopivalla ja oppilaan taidot huomioonottavalla tavalla. Oma elämäni on ollut viime vuosina hyvin haastavaa, mutta kiitos ratsastuksen ja aivan ihanan talliyhteisön, olen pysynyt vahvana. Hevosen selässä on keskityttävä vain juuri siihen tilanteeseen, onnistumisia ei tule jos ajatukset laukkaavat jossain muualla kuin sinun ja hevosen työskentelyssä. Tallilta lähden aina onnellisena, pää tuuletettuna ja hevosen lannalta tuoksuvana. Parasta terapiaa mitä minä tiedän!
Petra
Oceanspirit
Elämäntapaveneilijän luottokauppa! Löytyy astiat veneeseen, koristeet kotiin ja kapteenskalle lempparivaatteet. Niin ihana valikoima ja aina on juteltavaa, kun kaupalla käy!!
Tytti
Camillan hius ja kauneusasema
Paras kampaamo
Kati
Pilates Studio Classic
Fanitan ihanan positiivisella asenteella asioihin suhtautuvaa pirtsakkaa yrittäjää Kerttu Huttusta & hänen Pilates-studiotaan! Yksilöllinen ja ammattitaitoinen, hyvinvointia tukeva ohjaus antaa valtavasti voimaa arkeen. ❤️
Mari
Studio AK/Katariina Keituri
Rohkea kampaaja joka ei pelkää tehdä räväköitäkään kampauksia/leikkauksia/värjäyksiä!
Terhi
Kaanaan grilli
Parempia kebabeja ja pizzoja ei saa mistään. Tässä paikassa tehdään kaikki itse, tuoreista raaka-aineista.
Ihon Pieni Hoitola
Kosmetologi Maija Orrenmaa. Hän on huolellinen ja osaava työssään sekä ihmisenä lämmin ja asiakastaan kuunteleva.
Mukana kaikissa elämänkäänteissä
Kelloliike Soikkeli Keravalta sekä vaate- ja kangaskauppa Ommellinen Muuramesta ovat olleet mukana faniensa elämässä arjessa ja juhlassa. Fanipalautteiden mukaan yrittäjät ovat luoneet liikkeisiinsä lämpimän tunnelman, joka huokuu niin asiakaspalvelusta kuin myytävistä tuotteistakin. Tarjosimme yritysten faneille mahdollisuuden kertoa, mikä Kelloliike Soikkelissa ja Ommellisessa on erityisen ihanaa.
Tutustu ja ihastu fanien ja yritysten yhteisiin tarinoihin!